Kasvohieronta kotona – helpot ohjeet

Ihomme menettää joustavuuttaan ja kiinteyttään vuosien kuluessa. Näin tapahtuu myös kasvojen iholle, ja se on täysin normaali osa ikääntymistä. Vaikkakin monia se häiritsee todella. Ihon kuntoa voi kuitenkin parantaa ja suojella, jos sitä hoitaa ennaltaehkäisevästi ja tehokkaasti. 

Tätä ikääntymisen luonnollista prosessia voi osittain hillitä ja etenkin siihen liittyviä ennenaikaisia ja näkyviä muutoksia voi kontrolloida kun tietää oikeat keinot siihen. Iho heikentyy 30 ikävuoden jälkeen, jolloin se alkaa muuttumaan selkeästi herkemmäksi.

Mm. aurinko, saasteet, ruokavalio ja kosteutukseen liittyvät ongelmat vaikuttavat ihon ennenaikaiseen kiinteyden ja joustavuuden vähenemiseen. 

Tämän vuoksi kannattaa jo varhaisessa vaiheessa huomioida ihon hyvinvointi ja yrittää huolehtia siitä niin hyvin kuin vain suinkin mahdollista. Näin toimien pystyy varjelemaan kasvojaan vanhenemisen näkyviltä muutoksilta pidemmän aikaa. 

Mitä hyöytä kasvohieronnasta on?

Kasvohieronta saa aikaan monia muutoksia, joiden lopputuloksena on nuorekkaampi ja heleämpi iho. Säännöllisesti tehtynä veltostunut iho saa ryhtiä, pikkurypyt siliävät, iho kirkastuu ja silmät aukeavat. Lopputuloksena on kokonaisvaltaisesti elinvoimaisemman ja heleämmän näköiset kasvot.

Kasvohieronta poistaa liian nesteen, jota voi olla kertynyt kasvojen ihokudoksiin. Lisäksi se vilkastuttaa verenkiertoa, poistaa ihoon kertyneitä myrkyllisiä aineita, parantaa aineiden imeytymistä ihoon, parantaa ihon joustavuutta ja lisää sen kiinteyttä tehostamalla kollageenin ja elastiinin tuotantoa, auttaa taistelussa ryppyjä vastaan ja ehkäisee uusien ryppyjen syntymistä sekä saa selkeyttää kasvojen muotoa ja lisää ilmeikkyyttä.

Kasvohieronta vilkastuttaa ihon verenkiertoa ja parantaa ihosolujen sekä kudosten hapen- ja ravinnonsaantia, jonka ansiosta iho uudistuu nopeammin. Kun sidekudosten jännitys avautuu, iho asettuu kauniimmin luuston päälle ja esimerkiksi poskipäät ja leukalinja piirtyvät esiin paremmin ja kaula näyttää pidemmältä.

Kasvohieronta koti-spa:ssa

Kasvohieronta koti-spassa

Kotona tehtävä kasvohoito osoittaa, että kauneudenhoito voi olla tehokasta myös vaikka siihen ei käytetä suuria rahasummia. Nuorekkaan ja kiinteämmän ihon voi saavuttaa myös helpoilla kotikonsteilla. Tarvitset vain tahdonvoimaa ja sitoutuneisuutta, jotta voit saada itsellesi kauniin ja heleän ihon. 

Hieronta ei todellakaan ole mitään harvinainen luksuskokemus, jonka voi saada ainoastaan kosmetologin tekemänä kasvohoidon yhteydessä. Jokainen voi opetella tekemään kasvohieronnan kotona ja saada sen myötä ihonhoitorutiinit entistä tehokkaammaksi.

Jo muutamassa minuutissa voit tehdä kasvoja kohottavan ja ihon sävyä parantavan hieronnan ihan kotisohvallasi. Tarvitset kasvoillesi täyteläisen voiteen tai kasvoöljyn, sillä hieronta tehdään aina puhdistetulle ja kosteutetulle iholle, ja öljyn avulla sormet liukuvat iholla oikealla tavalla.

Voit tehdä hieronnan joko ilmettä kohottamaan aamuisin tai pitkän päivän jälkeen iltaisin rentouttamaan. Tee hieronta kahden viikon ajan joka ilta, ja aina parempi jos ehdit tekemään myös aamuisin. Jo kerran viikossa tehty hieronta rentouttaa ja saa ihon hehkeämmäksi, mutta toki paremmat tulokset saadaan pidemmällä käsittelyllä.

Toista jokainen liike vähintään kolme kertaa, mielummin kymmenen. Liike kulkee aina yhteen suuntaan, joten älä hankaa kasvoja edestakaisin. Kasvojen ihon on tarkoitus liikkua liikkeidesi mukana, mutta ei kannata painaa ihoa kovin, koska se ei tee liikkeestä yhtään tehokkaampaa. 

Näin teet kasvohieronnan

Liike poskipäiden kohotukseen: Liikuta käsiä ensin alhaalta ylöspäin leualta kohti poskiluuta. Kädet kulkevat aivan suun ja nenän vierestä. Liu’uta kädet sitten sivulle, poskiluita pitkin ohimoille. 

Liike leukalinjan kohotukseen: Muista levittää kasvovoide tai -öljy myös kaulallesi, jotta tämä liike onnistuu. Paina kämmenelläsi leukalinjaa ensin kasvojen keskellä ja liu’uta kättäsi sitten pitkin leukalinjaa kohti korvaa seuraten koko ajan leukaluuta. Tee liike myös kasvojen toiselle puolelle. 

Liike otsan kohotukseen: Aloita liike otsan keskeltä niin, että sormet osuvat toisiinsa. Liikuta sormia sitten aaltomaisesti ylösalaisin otsallasi, samalla liikkuen kohti ohimoita. Paina ohimoita lopuksi kevyesti. 

Tuotteita kasvohierontaan

Hieronnassa kannattaa käyttää hyvänlaatuisia öljyjä ja Gua sha -lastaa sekä jaderolleria

Nurme Sweet Almond Oil -Manteliöljy

Nurme Sweet Almond Oil -Manteliöljy

Halvin hinta: €17,60

Last updated: 2024-10-09 18:51:03

Nurme Sweet Almond Oil -Manteliöljy sopii erinomaisesti kuivan, ärtyneen ja herkän ihon hoitoon sekä kasvoille että vartalolle. Se palauttaa kuiva ihon kosteustasapainon sekä helpottaa ja estää ihoärsytystä. Manteliöljy imeytyy hyvin eikä tuki ihohuokosia.

Öljy pehmentää tehokkaasti ihoa ja tuo kaivattua suojaa. Monikäyttöinen manteliöljy sopii kaikille kuiville ihoalueille, sekä vauvojen herkän ihon hoitoon ja vauvahierontaan. Kokeile ravitsevaa öljyä myös hiusten tai hiuspohjan tehohoitona.

Whamisa Facial Oil Deep Rich – Kosteuttava Kasvoöljy

Whamisa Facial Oil Deep Rich – Kosteuttava Kasvoöljy

Whamisa Facial Oil Deep Rich – Kosteuttava Kasvoöljy on syväkosteuttava kasvoöljy, joka on täydellinen valinta erityisesti kuivalle iholle. Öljy tuo kasvoillesi sen kaipaamaa nuorekasta kimmoisuutta, heleyttä ja kuulautta sitoen kosteuden ihoon ja ehkäisten sen pois haihtumista.

Tuotteen ravitseva, vitamiinirikas koostumus sisältää ruusukameliasta ja teepensaasta saatavia siemenöljyjä, jotka yhdessä kiinteyttävät ihoa jättäen sen kauniin kuulaaksi ja kosteutetuksi.

Absolution Gua Sha

Absolution Gua Sha

Halvin hinta: €32,40

Last updated: 2024-10-09 18:51:05

Absolution Gua Sha on ruusukvartsista valmistettu täydellinen itsehoitoväline. Sen säännöllisellä käytöllä on monia positiivista vaikutuksia kasvoille. Se tehostaa kasvojen verenkiertoa ja ihon uusiutumista sekä silottaa ja auttaa ehkäisemään juonteita.

Kauniin vaaleanpunainen gua sha-lasta sopii muotoilultaan täydellisesti kasvojen luustoa myötäilemään. Käytä lastaa aina yhdessä kasvoöljyn kanssa.

Yin Your Skin by Katja Kokko JALO Advanced Gua Sha Lasta Kasvoille

Yin Your Skin by Katja Kokko JALO Advanced Gua Sha Lasta Kasvoille
Pahoittelemme, hintoja ei nyt saatavilla.

Yin Your Skin by Katja Kokko JALO Advanced Gua Sha Lasta Kasvoille on nextille levelille nostettu versio perinteisestä Gua Sha -kasvolastasta. Tämä mustasta bian-kivestä valmistettu lasta on täydellinen tehoväline aktiivisille gua shaajille.

Välineessä yhdistyy useamman gua sha -välineen parhaat puolet, ja se sopii hyvin vaativallekin käyttäjälle moni-ilmeisen muotoilunsa ansiosta. Tuote on hieman suurempi ja painavampi kuin tuoteperheen muut välineet. JALOsta löytyy loputtomasti uusia kulmia, joilla saavuttaa mestaritason tuloksia.

Sahalaitareuna auttaa häivyttämään juonteita ja vapauttamaan kireyttä sekä energiatukoksia sidekudoksista. U:n muotoinen pää istuu hyvin kasvojen leukalinjaan, poskiluille, niskaan ja kaulaan.

Kätevää U-kulmaa vastapäätä oleva koukkumainen muoto mahdollistaa erityisen tehokkaan käsittelyn nasolabiaalijuonteille ja silmänympäryksille. Ohennetut reunat ovat mainio apu veltostuneen ihon hoitamiseen ja elävöittämiseen. 

KICKS Beauty Jade Roller Pink

KICKS Beauty Jade Roller Pink

Halvin hinta: €24,50

Last updated: 2024-10-07 23:20:17

KICKS Beauty Jade Roller Pink on aidosta jadekivestä valmistettu ja sopii ihanteellisesti kasvohierontaan. Jaderullalla on useita etuja, kuten verenkierron stimuloiminen, ihon viilentäminen ja rauhoittaminen, turvotuksen vähentäminen, kasvojen lihasten kiinteyttäminen ja ihon rakenteen tasoittaminen. 

Yin Your Skin by Katja Kokko KUULAS Gua Sha Jaderulla

Yin Your Skin by Katja Kokko KUULAS Gua Sha Jaderulla
Pahoittelemme, hintoja ei nyt saatavilla.

Yin Your Skin by Katja Kokko KUULAS Gua Sha Jaderulla jadekivestä valmistettu, nyppylöillä tehostettu gua sha -rulla, joka sopii loistavasti kasvojen, kaulan, niskan ja dekoltee-alueen käsittelyyn.

Jaderulla tehostaa verenkiertoa ja kollageenin tuotantoa sekä parantaa aineiden imeytymistä ihoon. Rullaus ei kuitenkaan riko ihoa, kuten mikroneulaus, ja on siksi hellävaraisempi ja hygieenisempi vaihtoehto. Helppokäyttöinen kasvorulla kirkastaa ihoa ja poistaa turvotusta. Jade on erityisen hyvä stressaantuneelle mielelle ja keholle. 

Kasvohieronta Gua sha:n ja jaderullan avulla

Gua sha -menetelmä on Kiinasta lähtöisin, ja sitä on perinteisesti käytetty vartalolle vilkastuttamaan verenkiertoa. Kasvoille tehtävä Gua sha -menetelmä on kuitenkin täysin eri asia. 

Gua sha on ikiaikaista kiinalaista lääketiedettä ja kauneudenhoitoa, jonka avulla saadaan energia virtaamaan ja joka jade-rollerin tavoin vilkastuttaa verenkiertoa. Tekniikkaa voidaan käyttää koko kehoon ja perinteisesti se on aika napakkaa ja tarmokasta toimintaa, sillä ihoa ikään kuin raavitaan pitkin vedoin latuskalla muotoillulla kivilevyllä. 

Ennen muinoin väline oli tehty kivestä tai vaikkapa vesipuhvelin sarvesta, mutta nykyään materiaalina käytetään yleisemmin jadekiveä, ruusukvartsia tai laavakiveä. 

Menetelmän kerrotaan parantavan ihon kimmoisuutta, imunestejärjestelmää ja verenkiertoa, auttavan lihaskireyteen ja vähentävän ryppyjä. Gua sha-menetelmän on myös sanottu antavan luonnollisen kasvojenkohotuksen. 

Parhaimman lopputuloksen saamiseksi gua sha -kiveä kannattaa käyttää joka päivä minuutista kolmeen minuuttiin. Toisin kuin jade-roller gua sha -kivi ei saa olla kylmä, sillä kylmyys supistaa verisuonia, mikä toimii täysin päinvastoin gua shan haluttuihin tuloksiin nähden. 

Jotta saadaan tuloksia, käyttöön pitää sitoutua kerran tai kaksi kertaa viikossa, jolloin Gua sha -hieronnan vaikutukset myös näkyvät ihossa. Jaderullalla voi sivellä kasvoja vaikka joka päivä jos niin haluaa.

Tärkeää kummassakin menetelmässä on, että liike kulkee ylöspäin kohti kasvojen reunoja, jotta nesteet liikkuvat poispäin kasvoilta. 

Markkinoilla on erinäköisiä Gua sha-kiviä mutta ne kaikki toimivat kuitenkin samalla periaatteella. Kiveä liikutetaan kasvoilla perinteisen menetelmän mukaisesti niin, että lymfanesteet lähtevät liikkeelle kuljettaen ihon kuona-aineita pois.

Käsittelyn aikana on hyvä levittää iholle kasvoöljyä tai öljypohjaista seerumia, että kivi kulkee iholla ilman kitkaa. Jokaista liikettä on hyvä tehdä 3-10 kertaa riippuen siitä, paljonko aikaa on käytettävissä. 

Gua sha -menetelmän tarkoitus on saada ihokudos rentoutumaan. Kivellä sively vilkastuttaakin ihon verenkiertoa ja helpottaa lihaskiristyksiä. 

Jaderulla auttaa erinomaisesti silloin, kun kasvot kaipaavat rauhoitusta tai ne tuntuvat turvonneilta. Jaderullan sanotaan myös parantavan ihon kimmoisuutta. Rullan pienempi pää sopii silmänalusten ja nenänpielten käsittelyyn, isompaa päätä käytetään otsalla, poskilla ja kaulalla. 

Erityisen ihanalta jaderulla tuntuu, kun se on ensin pidetty jääkaapissa tai pakastimessa n. 15 minuuttia. Viilennys auttaa myös poistamaan turvotusta.

Myös auringossa oleilun jälkeen viileä jaderulla vasten ihoa tuntuu upealta. Jaderullaa voi käyttää myös kuitunaamion kanssa, naamion päältä rullaillessa tehoaineet naamiosta imeytyvät tehokkaasti ihoon. 

Käytä Gua Sha -kiveä aina kasvovoiteen tai -öljyn kanssa. Toimi näin: Sivele ensi oikea puoli kasvoista ja sitten vasen. Sivele aina vain yhteen suuntaan, joko alhaalta ylöspäin tai kasvojen keskiosasta sivullepäin, älä tee edestakaisia liikeitä. 

Aloita sively kaulasta. Vedä kiveä pehmein vedoin solisluulta ylöspäin leukaluuhun asti. Siirrä Gua sha-kivi keskelle leukaa ja sivele sillä leukalinjaa korvaan asti. 

Sivele seuraavaksi vaakasuoraan kasvojen muotoja mukaillen myös suupielet, posket, silmänaluset, silmäkulma ja kulmakarvat. Sivele viimeksi otsaa kulmakarvan päältä ylöspäin suuntautuvilla liikkeillä. 

Saata pitää myös näistä: