Esittelyssä kotimaiset luonnonkosmetiikkasarjat

Suomalainen luonnonkosmetiikka lisääntyy ilahduttavalla vauhdilla. Tämä onkin pelkästään tervetullutta, sillä kyllähän täällä Suomessa osataan nimenomaan suomalaisille herkille ja kuiville ihoille suunnitella kosmetiikkasarja, joka on paitsi lähellä tuotettu mutta myös usein raaka-aineet ovat suomalaisesta luonnosta lähtöisin. Sarjoista löytyykin kotimaisia marjoja, kasveja ja kauraöljyä. 

Lisäksi kun suositaan pieniä kotimaisia yrityksiä ulkomaisten isojen brändien sijasta, samalla luodaan töitä suomalaisille ja lisäksi luontokin kiittää sillä tuotteet pakataan ekologisiin ja kloorittomiin pakkauksiin. 

Kotimaiset luonnonkosmetiikkasarjat eivät ole pelkästään iholle suunnattuja vaan ilahduttavaa on, että myös meikkejä ja hiustenhoitotuotteita löytyy suomalaisesta valikoimasta.

Laponie of Scandinavia

Yksinkertaista ja toimivaa ihonhoitoa kuunnellen ihon tarpeita. Laponie of Scandinavia-sarjan tuotteet sisältävät minimaalisen vähän tarkoin valikoituja raaka-aineita. Sarjan tuotteet ovat eläinkokeettomia ja vegaanisia eivätkä ne sisällä lisättyjä hajusteita ja sopivat siten herkälle iholle.

Kaikki alkoi sarjan perustajan Kristiina Pentin omista iho-ongelmista ja kun mitkään hoidot, tuotteet tai lääkkeet eivät tuoneet helpotusta ongelmaan, hän alkoi itse hakea tietoa raaka-aineista ja opiskeli kosmeettista kemiaa. Hän sekoitteli kotikeittiössä omalle iholleen sopivia yksinkertaisia tuotteita ja aikaan myöden hänen ihonsa parani. Nyt hän kehittää yrityksen tuotteita yhdessä Jaana Ailuksen kanssa. 

Laponie of Scandinavia Toner Spray Kasvovesi  on korkealaatuinen ja hellävarainen kasvovesi, joka tasapainottaa, kosteuttaa, rauhoittaa ja hoitaa herkkää ihoasi monitehoisella ja luonnollisella ectoin –aminohappojohdannaisella, silottavalla rakkolevällä ja rauhoittavalla lakritsijuurella.

Laponie of Scandinavia Toner Spray Kasvovesi
Pahoittelemme, hintoja ei nyt saatavilla.

Kehitetty herkälle ja ongelmaiholle. Vain pieni määrä ainesosia, ei lisättyjä hajusteita, ei alkoholia sekä ihoystävälliset säilöntäaineet. Tuote on kehitetty ja valmistettu Suomessa.

Tämä tuote sopii erinomaisesti myös meikin kiinnittämiseen sekä ihon nopeaan raikastamiseen päivän aikana ja on näppärä apu lentokoneilman kuivattamalle iholle.

Laponie of Scandinavia Gel Cleanser on kevyesti vaahtoava ja korkealaatuinen puhdistusgeeli, joka poistaa kasvojen iholta epäpuhtaudet ja meikit tehokkaan ja ihoystävällisen kasviperäisen koostumuksensa avulla. 

Halvin hinta: €16,15

Last updated: 2025-02-16 01:55:33

Tuotteen vaikuttavat aineet ovat sokerijuurikasuute sekä ksylitoli, jotka jättävät ihon puhtaaksi eikä iholle jää kiristävää tunnetta. Tuote ei sisällä sulfaatteja, polyetyleeniglykoleja, öljyjä tai alkoholia. 

INARI Arctic Beauty

Yrityksen ovat perustaneet Sirkku Hahn ja Nina Stenberg. Kasvohoitosarjassa erityistä on sen ainutlaatuinen anti-aging vaikutusainekompleksi, jota ei tässä muodossa ole missään muussa kosmetiikassa koko maailmassa.
Tavoitteena naisilla oli tehokkaasti vaikuttava, kompromissiton luksusmerkki joka hyödyntää arktisen kasvimaailman ylivoimaista voimakkuutta ja puhtautta. Tuotteilla on korkea vaikutus, käyttömukavuus, ekologinen ylellisyys sekä ennen kaikkea antioksidanttirikkaat arktiset raaka-aineet maailman puhtaimmasta luonnosta yhdistettynä kosmetiikan huipputeknologiaan. Kaikki tämä totta kai ilman mikromuovia ja synteettisia kemikaaleja.

Sarjan suomalaiset kasviraaka-aineet kerätään pääosin käsin napapiirin pohjoispuolelta Lapista. Kosmetiikkasarja valmistetaan Suomessa tuotantolaitoksessa, joka on sertifioitu eurooppalaisten tuotantostandardien, Joutsenmerkin ja ECOCERT vaatimusten mukaan.

Inari Midsummer Magic Lifting Serum on Suomessa valmistettu, silkkinen tehoseerumi, joka kiinteyttää ihoa ja auttaa häivyttämään ja minimoimaan ikääntymisen merkkejä. 

Inari Midsummer Magic Lifting Serum

Kolmessa eri molekyylikoossa oleva hyaluronihappo napakoittaa ihoa ja sitoo kosteutta ihon eri kerroksiin kosteuttaen pitkävaikutteisesti. Seerumi sisältää lisäksi ihon nuorekkuutta ylläpitävän arktisen kasviyhdistelmän, Arctic Blendin, joka koostuu lakasta, puolukasta, mustikasta, pakurista, männystä sekä ruusunjuuresta. Jokainen näistä ainesosista on erittäin antioksidanttipitoinen ja yhdessä toimiessaan ne muodostavat tehokkaan, ihoa silottavan sekoituksen. Tuote myös auttaa tasoittamaan ihon väriä ja korjaamaan ihoa UV-säteilyn aiheuttamilta vaurioilta. 

Inari Midsummer Magic Moisture Boost kosteuttava päivävoide aikuiselle iholle. Ylellisen pehmeä koostumus imeytyy nopeasti ja sopii mainiosti myös meikin alle. Voide sisältää ihon nuorekkuutta ylläpitävän kombon joka koostuu lakasta, puolukasta, mustikasta, pakurista, männystä sekä ruusunjuuresta. Kasviöljyt ja rasvahapot ravitsevat ja pehmittävät ihoa. 

Ilona Luonkos

Yksi suomalaisen kosmetiikan menestystarinoista on ehdottomasti Luonkos brändin puhdistus- ja vartalokakut. Öljyihin perustuvaa ihonhoitoa palamuodossa. Sarjan öljypuhdistuskakut ovat vegaanisia, säilöntäaineettomia ja valmistettu 100 % laadukkaista luonnon raaka-aineista käsityönä ja suurella sydämessä Naantalissa.

Öljypuhdistus on helppo tapa putsata kasvojen iho hellävaraisesti putipuhtaaksi, ilman ylimääräistä vettä tai liian peseviä ainesosia. Öljypuhdistukseen näppäriä kavereita ovat Ilona Luonkosin kehittelemät puhdistuskakkuset, jotka sopivat peruspuhdistuksen lisäksi myös meikinpoistoon.

Käyttämällä öljypuhdistuskakkuja päivittäin ihon kosteustasapaino palautuu ja iho tasapainottuu. Aluksi ihon epäpuhtaudet saattavat aktivoitua, mutta pian iho rauhoittuu saavuttaessaan luonnollisen tasapainonsa ja voi jatkossa paremmin.

Luonkos Rebirth Öljypuhdistuskakku on suunniteltu puhdistamaan ja hoitamaan erityistä huomiota vaativaa ihoa. 

Rebirth puhdistuskakku myös poistaa meikit lempeästi ja tehokkaasti. Raakakaakao poistaa epäpuhtauksia ja kirkastaa ihoa. Manteliöljy pehmentää sekä hoitaa ihoa tehden siitä kimmoisan ja pehmeän. Kookosöljy ja kaakaovoi auttavat meikin sekä lian poistamista iholta. Käyttämällä tuotetta päivittäin ihon kosteustasapaino palautuu ja tasapainottuu. Iho saattaa aluksi reagoida näpyin, mutta se rauhoittuu saavuttaessaan luonnollisen tasapainonsa. 

Luonkos Complete Kasvojenpuhdistuskakku miehille tasapainottaa, puhdistaa ja rauhoittaa ihoa. Se sisältää paljon tärkeitä antioksidantteja, superfoodeja, vitamiineja sekä hyviä rasvahappoja. Miesten iholle suunniteltu 100-prosenttisen luonnollinen, vegaaninen ja säilöntäaineeton Complete puhdistaa ihon lempeästi ja rauhoittaa parranajosta johtuvaa ihoärsytystä.

Murumuru

Murumuru tekee ihon ja hiusten hoidosta helppoa ja yksinkertaista. Tuotteet sopivat koko perhelle ja useimmilla tuotteilla on useita eri käyttötarkoituksia. Murumuru sopii upeasti osaksi ekologista elämäntapaa. Tuotteet valmistetaan lähituotantona Suomessa, ne ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, eläinkokeettomia ja vegaanisia. Sarjan raaka-aineissa on paljon suomalaisia kasviuutteita ja -öljyjä. Sarjan tuotteet perustuvat ihoa hoitavaan ja rauhoittavaan murumuruvoihin. Murumuru-kosmetiikka on raaka-aineiltaan laadukasta, sopii herkällekin iholle ja tuo iloa jokapäiväiseen ihon- ja hiustenhoitoon.

Murumuru Shampoo & Suihkugeeliä voit käyttää koko vartalon pesuun. Soveltuu koko perheelle kasvojen, vartalon ja hiusten hellävaraiseen pesuun. Helppokäyttöinen 3in1 tuote sopii mainiosti myös ihoa helliväksi kylpyvaahdoksi!

Murumuru Shampoo & Suihkugeeliä
Pahoittelemme, hintoja ei nyt saatavilla.

Vaikuttavina aineina ovat betaiini joka rauhoittaa ihoärsytystä ja ehkäisee ihon kuivumista, kookosöljypohjainen aine puhdistaa ihoa hellävaraisesti sitä kuitenkaan kuivattamatta, Sodium PCA kosteuttaa tehokkaasti sitomalla vettä ihon pintaan. 

Murumuru Kasvovesi kosteuttaa ja suojaa ihoa. 

Kasvovedellä pyyhit helposti loput meikinjäljet ja tasapainoitat ihon pH-arvoa kasvojenpesun jälkeen. Sisältää luonnollisesti vaikuttavia aineita kuten Sodium PCA:ta, inkiväärin juuriuutetta sekä prebiootteja. 

Tuote virkistää ja raikastaa ihoa ja tukee ihon suojakerroksen toimintaa. 

Famo

Famo on pieni suomalainen yhden naisen yritys Tuusulassa. Kohderyhmänä ovat etenkin tuoksuherkät, sillä maailma on niin täynnä tuoksuja, ettei ole ihme jos pikkupöllön nokka menee tukkoon. Eteerisillä öljyillä maustettuja tuotteitakin kuitenkin löytyy tuoksuista pitäville.

Famo pyrkii kehittämään ihania tuotteita hiuksille luontoa kunnioittaen. Palat ovat pakattuina pahvisiin pakkauksiin, joten ei enää muovijätettä tai purkin pohjalle jäänyttä shampoota. Famot on helppo käyttää loppuun saakka.

Famo Syväpuhdistava shampoopala PulleaMassu puhdistaa tehokkaasti hiukset ja päänahan. Shampoopala sisältää runsaasti mustaa savea, joka parantaa ja vahvistaa hiuksia sekä erittäin hoitavaa arganöljyä, joka antaa upeaa kiiltoa hiuksille. Tuoksuton ja vegaaninen shampoopala suojaa sekä päänahkaa että hiuksia vahingoilta.

Famo Hoitoainepala Sydänkäpy silottaa ja tuo hiuksille pehmeyttä ja ihanaa kiiltoa. Täysin biohajoavaja vegaaninen hoitoainepala soveltuu erinomaisesti myös Curly Girl metodiin. 

Antoksidanttinen rosmariiniuute antaa hoitoainepalalle sen hennon yrttisen tuoksun. Sarviapilan siemenistä saatava uutos sisältää rutkasti iholle ja hiuksille tarpeellisia Omega-3 ja Omega-6 rasvahappoja. Amaranttiöljy tuo helpotusta kuivalle, kutisevalle ja ärtyneelle hiuspohjalle. 

Erinomainen valinta kuiville, vaurioituneilla ja hennoille hiuksille. Kevyen ravitseva koostumus ei aiheuta tahmaista tunneta eikä latista hentoja hiuksia. Sydänkäpy pakataan ekologiseen puuvillapussiin, jonka reilun koon ansiosta pöllö shampoopalakin mahtuu hoitoaineen kaveriksi. 

Taika

Kotimaisen luonnonkosmetiikan ei tarvitse olla kallista, sen on osoittanut Taika, joka on suomalainen, vegaaninen, hiilineutraali ja ekosertifioitu luonnonkosmetiikkasarja, joka ilahduttaa huikealla hinta-laatusuhteellaan. Tuotteet ovat koostumuksiltaan kevyitä, kosteuttavia, nopeasti imeytyviä ja helppoja käyttää – täydellistä arjen ihanaa luottokosmetiikkaa.

Tuotteiden aktiiviraaka-aineina toimivat luomulaatuinen koivunmahla, ksylitoli ja kasviöljyt ja tuotteet sopivat erinomaisesti myös miesten ihonhoitoon.

Taika Kosteuttava Misellipuhdistusvesi puhdistaa kevyen meikin ja ihohuokoset vaivattomasti, kuitenkin ihon kosteustasapainoa kunnioittaen. Kosteuttavaa luomukoivunmahlaa ja ksylitolia sisältävä hellä puhdistusvesi sopii mainiosti esimerkiksi aamupuhdistukseen ja mukaan salikassiin. 

Taika Kosteuttava Misellipuhdistusvesi

Halvin hinta: €7.425,00

Last updated: 2025-02-16 01:55:33

Tuote sopii loistavasti kaikille ihotyypeille ja on helppo valinta myös miehille! Kaikki Taika-tuotteet ovat ekosertifioituja, vegaanisia, hiilineutraaleja ja Suomessa valmistettuja. 

Taika Kosteuttava Jalkavoiteessa on miellyttävän kevyt ja nopeasti imeytyvä koostumus, jonka ansiosta voidetta voi levittää myös aamuisin. Pitkäkestoisesti ihoa kosteuttava ja pehmentävä voide tuoksuu raikkaalle ja on erinomainen yleisvoide jalkojen lisäksi myös käsille ja esimerkiksi säärille. 

Halvin hinta: €4.725,00

Last updated: 2025-02-16 01:55:34

Voide sisältää ihoa rauhoittavaa koivunmahlaa sekä kosteuttavaa ksylitolia ja glyserolia. Sopii kaikille ihotyypeille.

Miksi kotimainen luonnonkosmetiikka on myös ekoteko?

Suosi suomalaista ja kannata kotimaista, sillä omalla valinnallasi voit vaikuttaa ja edistää suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia.

Ostamalla kotimaista luonnonkosmetiikkaa tuet samalla kotimaista yrittäjyyttä ja työllisyyttä. Moni suomalainen luonnonkosmetiikkaa valmistava yritys lähtee pienestä liikkeelle ja kun tuotteita tunnetaan, ostetaan ja käytetään, myös tuotevalikoima laajenee tuotekehityksen myötä. Lisäksi suomalainen osaaminen kasvaa. Tuotteiden menekki parantaa myös mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla ja Suomessa valmistetaan maailmanluokan kosmetiikkaa jo nyt.

Suomalainen luonnonkosmetiikka on poikkeuksetta lähes aina lähikosmetiikkaa, joka on tuotettu suomalaisella laadulla, arvostuksella ja turvallisesti. Suomi noudattaa tarkkaan EU:n kosmetiikka lainsäädäntöä ja suomalainen viranomaistoiminta on erittäin valveutunutta ja tarkkaa tuotteiden valvonnassa. Kotimainen kosmetiikka on siis aitoa ja läpinäkyvää luonnonkosmetiikkaa parhaimmillaan. 

Luonnonkosmetiikkaa miehille – The Silent Finn

Huikea suomalainen tuotesarja The Silent Finn on vegaaninen, miehille tarkoitettu ihon-, hiusten- ja parranhoitosarja. Hiljainen suomalainen ilahduttaa erityisesti mainoskuvillaan, joissa ihan tavalliset suomalaismiehet poseeraavat arjen toistuvissa tilanteissa. Muutenkin sarja mainostaa itseään käytännönläheisenä, helppokäyttöisenä ja tehokkaana. Toivotaan tälle konseptille oikein runsasta menestystä myös ulkomailla!

Saata pitää myös näistä: