Lähes joka toinen nainen värjää tai värjäyttää hiuksensa. Samalla kuitenkin allergiset reaktiot tai muut ongelmat ovat lisääntyneet vahvojen myrkkyjen takia. Päänahan kutina ja polttelu ovat yleisimmät reaktiot.
Lisäksi monet kemialliset hiusvärit saattavat sisältää hiusta tuhoavaa ja ohentavia ainesosia. Kemiallinen hiusväri avaa hiuksen ulkopinnan ja tunkeutuu sen sisään.
Tämä kemiallinen aine pääsee hiuksen kautta ihoon kulkeutuen verenkieroon ja elimistöön. Nykyisin markkinoilla on onneksi myös laaja valikoima luonnollisia hiusvärejä, eli henna hiusvärejä.
Mikä henna hiusväri on?
Henna hiusvärit värjäävät ainoastaan hiusta pinnalta, eli mitään ainetta ei pääse kulkeutumaan ihoon tai verenkiertoon. Hennaväri on alun perin lähtöisin Lähi-Idästä.
Hennaväriä saadaan hennakasvista, ja hennaa onkin jo pitkään käytetty Lähi-Idässä hiusten värjäämiseen ja ihotatuointien tekemiseen. Hennaväri saadaan kasvin kuivatuista lehdistä tekemällä niistä jauhetta. Hennapensas kuuluu rantakukkakasvien heimoon.
Minkälainen henna hiusväri kannattaa valita?
Valitse mahdollisimman puhdas tuote. Valitettavasti markkinoilla on myös hennaväreinä mainostettavia tuotteita, jotka eivät kuitenkaan ole luonnollisia, vaan saattavat sisältää kestoväriä. Katso siis tarkkaan, että tuote ei sisällä mitään muuta kuin hennaa ja muita luonnollisia ainesosia.
Tarkista etiketti tarkasti myös, jos olet allerginen joillekin luonnon ainesosille, kuten pähkinälle. Jotkut huonolaatuiset henna hiusvärit sisältävät ”mustaa hennaa”, joka sisältää kemiallista PPD:tä, jolla voi olla vaarallisia allergisia vaikutuksia. Aito, luonnonmukainen henna sen sijaan on turvallista!
Minkä väriseksi hennalla voi värjätä hiukset?
Henna itsessään tuottaa punaisen sävyn. Henna värejä voidaan kuitenkin muokata lisäämällä sekaan muita kasveja kuten pähkinää, hibiskusta tai indigoa. Jotkut värit saattavat sisältää myös kahvia ja sitruunamehua.
Henna hiusvärillä värjätessä hiuksen senhetkinen väri vaikuttaa lopputulokseen. Esimerkiksi värjätyn hiusvärin vaalennus ei onnistu hennalla, mutta jos oma hius on todella vaalea, voidaan henna värillä kirkastaa ja tehdä vaaleasta hiuksesta lämpimämmän sävyisen.
Lisäksi on hyvä huomata, että henna hiusvärillä ei yleensä saa viileitä sävyjä, vaan värjäystulos on yleensä melko lämpimänsävyinen tai neutraali.
Voiko henna hiusväreillä värjätä hiukset kotona itse?
Henna hiusväreillä on helppo värjätä hiukset myös kotona. Tuotteen jauhe sekoitetaan kuumaan, yleensä 90 asteiseen veteen. Tarkista veden lämpötila aina pakkauksesta. Tämän jälkeen väri levitetään kuiviin tai pyyhekuiviin hiuksiin.
Värin annetaan vaikuttaa yleensä 30-90 minuuttia riippuen halutun lopputuloksen intensiivisyydestä. Lopuksi hiukset huuhdellaan vedellä ilman shampoota tai hoitoainetta. Hennaväri kehittyy vielä seuraavan 48 tunnin aikana, joten hiuksia ei kannata sillä aikaa pestä lainkaan.
Parhaat henna hiusvärit markkinoilla
Esimerkiksi Cultivator’s -merkillä on erittäin laaja valikoima henna hiusvärejä. Värisävyjä on jopa 15 blondista mustaan, sisältäen myös punaisen ja sinisen sävyjä.
Cultivator’s värit sisältävät hennan lisäksi pelkästään luonnonmukaisia ainesosia, kuten kamomillaa, aloe veraa ja monta muuta kasvipohjaista ainetta. Etenkin alovera tekee hiuksista todella pehmeät ja kiiltävät. Cultivator’s tuotteet ovatkin monen hennavärjääjän suosikkeja!
Halvin hinta: €18,50
Toinen suosittu hennatuotemerkki on Khadi, joka tekee puhtaita kasvihiusvärejä. Khadin tuotteissa plussaa on se, että niihin käytettävät kasvit hankitaan reilulla kaupalla paikallisilta viljelijöiltä. Nämä hiusvärit sisältävät aina intialaista hennaa ja tuotteen värin mukaan myös muita kuivattuja kasveja jauheena. Khadi-merkillä on myös yhteensopivia shampoita ja muita hiustenhoitotuotteita.
Vinkkejä henna hiusväreihin
Yleisesti suositellaan, että aiemmasta, kemiallisesta hiusvärjäyksestä olisi aikaa ainakin 5-6 viikkoa. Odotellessa kannattaa yrittää huolehtia hiusten kosteutuksesta ja hyvinvoinnista, sillä henna tarttuu silloin hiuksiin paremmin.
Lisäksi on monesti suositeltavaa tehdä teho- tai syväpuhdistus hiuksiin ennen hennavärjäystä, jotta hennaväri pääsee vaikuttamaan paremmin hiukseen.